Kutistuvat kunnat
eivät haali asukkaita Asukaskehitys:
Maakunnassa väestökadosta eniten kärsivistä kunnista vain
Tohmajärvi koettaa aktiivisesti hankkia uusia asukkaita.
Asukkaita
eniten menettävissä Pohjois-Karjalan kunnissa voisi luulla oleva käynnissä
jos jonkinlaisia tulomuuttokampanjoita ja tonttitarjouksia, mutta näin ei
ole. Esimerkiksi Juaassa ja Valtimolla - joiden asukasmäärä on
Tohmajärven lisäksi vähentynyt eniten vajaassa vuodessa - edellisistä
hankkeista on jo vuosia. - Hankkeita ei ole viime aikoina ollut, eikä
aktiivista kampanjointia, Valtimon taloussihteeri Helena Korhonen kertoo.
Rääkkylässä 1990-luvun lopun, tulostakin tuottaneen asukas-
ja tonttikampanjan jälkeen tempauksia ei ole järjestetty, vaikka asukaskehityksestä
ollaan huolissaan. Edullisia tontteja ja aktiivisia kyliä Tulomuuttohankkeista
puhetta on ollut Valtimolla ja Lieksassakin, mutta esimerkiksi Valtimolla hankkeeseen
ei ole suoraan varattu rahaa. Juuan kunnankamreeri Lasse Luukkainen
tuo puolestaan esiin monille keskeisen syyn asukkaiden vähenemiseen: väestön
ikääntymisen. - Meillä työpaikat ovat lisääntyneet
ja muuttajiakin on, mutta väki vähenee. Se liittyy syntyvyyden ja kuolleisuuden
eroon. Ongelmaan ovat tarttuneet aktiivisesti kylien asukkaat muun muassa
Valtimolla, mutta myös kasvavissa kunnissa kuten Kontiolahdella. Asukkaita
houkutellaan muun muassa internetin kautta. Kesälahdella ja Tohmajärvellä
väkeä houkutellaan edullisilla tonteilla. Kesälahdella kunta myy
kaava-alueelta tontteja 200 eurolla, Tohmajärvellä tontteja saa puoleen
hintaan. - Meillä on ollut pieniä kampanjoita lehdissä, netissä
sekä messuilla. Myös kylillä on omia kampanjoita. Tohmajärven
asunto- ja henkilösihteeri Helka Saastamoinen kertoo. Viihtyvyyteen
panostetaan Saastamoisen mukaan uusien asukkaiden etsimisen lisäksi
on erittäin tärkeää pitää huolta nykyisistä,
etteivät he muuta pois. - Asukkaiden viihtyvyydestä on pidettävä
huolta. Viime vuosina uusia asukkaita vetäneissä Tikkalan ja Onkamon
kylissä onkin jo pulaa päivähoitopaikoista. - Tämä
on tuore ongelma, mutta sitä selvitellään jo. Hassuahan se olisi
jos lapset pitäisi tuoda Tikkalasta Kemieen hoitoon, Saastamoinen sanoo.
Hän kertoo viime aikoina huomanneensa, että väkeä on tullut
tuttujen tuttujen kautta. - He ovat kyselleet, millainen paikka on asua, ja
kiinnostus on herännyt sitä kautta. Tehokkaimpia markkinoijia ovat kunnan
mieleiseksi paikaksi kokevat kuntalaiset. Tuutsie kääntää
käyrät nousuun Puolitoista vuotta kestänyt Pohjois-Karjalan
liiton pilottihanke Tuutsie Tuupovaaraan - Innostu Ilomantsiin on jo nyt
vaikuttanut Tuupovaaran väkimäärään. - Tulomuutto
on aktivoitunut selvästi. Hankkeen lisäksi muuttoon on vaikuttanut kahden
tehtaan laajennukset, projektisihteeri Anne-Mari Tiainen kertoo. Hankkeen
aikana kuntaan on muuttanut 110 henkeä, joista puolet on työssäkäyviä
ja 20 prosenttia eläkeläisiä. Muuttajien keski-ikä on kuitenkin
vain 34 vuotta. Muuttaneista 30 prosentille hanke on ollut ratkaiseva tekijä.
Noin puolet uusista asukkaista on tullut muualta maakunnasta ja lopuista yli puolet
Etelä-Suomesta. Tuupovaara lähellä nollatilannetta Vajaassa
vuodessa kunnan väkimäärä on vähentynyt vain kahdella
hengellä. Jos loppuvuonna tulee kaksi uutta asukasta, ollaan Tuupovaarassa
ensi kertaa kymmeneen vuoteen nollatilanteessa. - Ilomantsi on ollut tämän
vuoden mukana. Toiminta on siellä vielä lapsenkengissä, mutta kiinteistöpörssi
on jo aktivoitunut, Tiainen kertoo. Hankkeen tulokset ovat huomanneet myös
muut kunnat. Tiaisen mukaan vastaava hanke on tulossa Keski-Karjalaan, ja myös
Lieksan ja Nurmeksen suunnalla on ollut kiinnostusta. Harva kunta tervehtii
uutta asukasta Soittokierros eri puolille maakuntaa osoitti, että
vain muutamat kunnat lähestyvät uutta asukasta tervetulokirjeellä
tai -paketilla. Mielenkiintoista on se, että ne kunnat, jotka kärsivät
eniten väestön vähenemisestä, eivät juuri tervehdyksiä
lähetä. Poikkeuksen tekevät Kitee ja Tuupovaara. Kiteellä
tietopakettia kaupungista ja sen palveluista on postitettu vuodesta 2001.
- Tiedot muuttaneista tulevat maistraatista. Kirjeitä lähetetään
kerran kuussa. Pakettia on kehuttu, keskusarkistonhoitaja Tuula Miinin-Halttunen
kertoo. Uudet tuupovaaralaiset puolestaan kutsutaan pari kertaa vuodessa järjestettävään
tilaisuuteen, jossa he saavat tervetulopaketin. Siinä on kunnan tietojen
ja esitteiden lisäksi muun muassa käsitöitä sekä Tuupovaaran
teillä -kirja. Myös Ilomantsi alkaa jakaa vastaavanlaista pakettia ensi
vuoden alusta. - Se on sellainen kädenojennus kunnalta. Eihän se
muuttoa ratkaise, mutta siitä tulee hyvä mieli. Paketista on tykätty
paljon, Tuutsie Tuupovaaraan - Innostu Ilomantsiin -projektin sihteeri Anne-Mari
Tiainen sanoo. Fakta: Väki vähenee ikääntymisen vuoksi -
Viimeisen 10 kuukauden aikana asukasmäärä on vähentynyt 13:ssa
maakunnassa 19:stä kunnasta. - Syy asukasluvun vähenemiseen on monissa
kunnissa ikääntyvä väestörakenne. Kuntalaisia kuolee
enemmän kuin uusia syntyy tai muuttaa paikkakunnalle. - Esimerkiksi Valtimolla
syntyneiden ja kuolleiden erotus on ollut jo 10 vuoden ajan korkea. - Joinakin
vuosina erotus alle 3000 asukkaan kunnassa on ollut jopa 30 henkeä. -
Myös muuttoliike Etelä-Suomen kasvukeskuksiin sekä esimerkiksi
Joensuun seudulle vähentää syrjäisten kuntien asukaslukua.
Karjalainen 17.11.2003 Mia Rouvinen
|