ASIKKALA. Kurhilan nuorisoseurantalo on oivallisesti valittu paikka vakuuttamaan että onni asuu maalla.
Ympärillä kumpuilee peltoja, ja niiden lomassa on hoidettuja pihapiirejä. Korkeimmilta kohdilta peltojen takaa näkyy siivu järveä. Maisema saa paatuneimmankin kaupunkilaisen huokailemaan ihastuksesta.
Tilaisuus nuorisoseurantalolla liittyy Kylä kelpaa -messuihin, joilla Asikkalan kylät Kurhila-Hillilä, Kalkkinen ja Urajärvi esittäytyvät.
Yleisöllä on mahdollisuus haastatella maalle muuttaneita. Paneeliin osallistuu useita pääkaupunkiseudulta lähteneitä.

Helsingissä syntynyt ja asunut Elina Leppänen myöntää, että hänellä oli maaseudusta romanttiset mielikuvat. Hän arvelee niiden syntyneen muistoista, kun hän vietti lapsuuden huolettomia kesiä Kurhilan mummolassa.
Yhdentoista vuoden asuminen maalla on karsinut romantiikkaa. Leppänen muistuttaa yleisölle, ettei maaseutu ole vain asuinpaikka, vaan siihen kuuluu olennaisena myös työ: maanviljelys, metsätalous ja muu yritystoiminta.
Leppänen on Päijät-Hämeen kyläasiamies. Hänen työmaanaan on kaikkiaan kaksitoista kuntaa ja niiden yhdeksänkymmentä kylää.
Tietokirjailija Oili Korkeamäki kertoo asuneensa maalla vuoden. Hän ei harkinnut muuttoa romanttisista vaan aivan käytännöllisistä syistä. Korkeamäki etsi ikäihmisenä turvallisuutta ja kahdelle sukupolvelle sopivaa taloa, ja siinä rahakin ratkaisi.

Lähtökohtiin mahtui myös kauneusarvoja. Toiveissa oli löytää talo, jonka tontilta näkyisi vesi: puro, lampi tai järvi.
"Kun laajensimme hakua, Kurhilasta löytyi talo, jonka tontilla on sekä lampi että puro."
Viitailaan Tampereelta vuonna 1989 muuttanut Ilkka Vuorio puolestaan sanoo, että hänen elämänsä alkoi muuttua liian kiireiseksi.
"Halusin irti siitä, ja että ainakin vapaa-aikana ympäristö olisi rauhallinen. Mulla ei ollut mitään hirveitä odotuksia. Osasin odottaa rauhallisuutta."

Kielteistäkin sanottavaa löytyy. Epäluuloisuus kaupungista muuttanutta kohtaan voi kestää kauan. Uteliaisuus voi olla kiusallista ja synnyttää outoja juoruja. Kylien ja naapurien välillä on kateutta.
Joskus voi olla liiankin rauhallista, eikä silloin pääse noin vaan elokuviin tai teatteriin.
Mutta tämäkin puute kääntyy huumorin kautta voitoksi.
"Täytyy varmaan hankkia kesäpaikaksi yksiö Helsingistä."
"Ja siitä voi sitten myydä viikko-osakkeita", joku lisää.

Virta vie kaupungista

Suomessa yli neljännesmiljoona ihmistä muuttaa vuodessa kunnasta toiseen. Voimakkain virta vie kuitenkin isoista keskuksista niiden reuna-alueille, joista haetaan väljyyttä asumiseen. Muutto kaupungista vielä syvemmälle maalle on pientä, vaikka noin kahdensadan tuhannen suomalaisen arvioidaan harkitsevan maallemuuttoa.
Miksi kiinnostuneet eivät muuta?
Yhtenä esteenä on usein se, ettei vanhoja kiinteistöjä tule myyntiin. Ne jäävät perikuntien kesäpaikoiksi tai vain rapistuvat.
Harvat mummonmökit, pientilat peltohehtaarin kanssa tosin menevät kaupaksi heti.
Ongelma on poliittinen, sanoo kyläasiamies Elina Leppänen. Kunnat ovat keskeisessä asemassa; se miten ne luovat edellytyksiä.
Esimerkin näyttäjäksi löytyi Asikkala, joka tarjosi Kylä kelpaa -tapahtuman aikana tontteja ja tietoa tulokkaille - ja tietysti myös maaseudun elämäntapaa. Esimerkiksi Kalkkisten kylässä tontteja oli tarjolla yksitoista.
"Niistä kuusi on myyty, ja lopuistakin oli kiinnostuneita niin paljon, että ne varmasti menevät, sanoo kyläpäällikkö Heikki Lagom. "Kun olimme jo sulkeneetsunnuntaina infoteltan, rouva tuli kysymään, onko nelonen vielä vapaa. Hyvä,


Helsingin Sanomat 02.08.04
Timo Rautava